90 Arto Pietilä (Suomen Sosialidemokraattinen Puolue)
Hattula


Käytättekö itse omalla tietokoneellanne vapaita ohjelmia (esimerkiksi Firefox, Thunderbird, OpenOffice tai Linux)?

Käytän kotona ja työpaikalla. Pyrin edistämään vapaiden ohjelmien käyttöä.
Esiasennettua käyttöjärjestelmää on liian vaivalloista lähteä muuttamaan, mutta muuten käytän vapaita ohjelmia.
Ohjelmien vapaus ei ole tärkeä kriteeri omassa toiminnassani.
Vapaita ohjelmia ei ole saatavilla tarpeisiini.
En osaa sanoa.

Olen kokeillut Linux käyttäriä ja todennut sen markkinajohtajaan verratuna paljon liukkaammaksi työkaluksi. Valitettavasti yhteysoperaattorini Exchance-palvelu ei oikein toimi Linuxilla, joten toistaiseksi olen joutunut pitäytymään kaupallisissa sovelluksissa

Millaisena näette Linuxin ja vapaiden ohjelmien tulevaisuuden kunnissa?

Eri hallintoelimet siirtyvät YK:n ja EU:n suositusten mukaisesti käyttämään ensisijaisesti vapaita ohjelmistoja.
Linuxin ja muiden vapaiden ohjelmistojen käyttö tulee lisääntymään hallinnossa.
Linuxin ja muiden vapaiden ohjelmistojen käyttö on jatkossakin pienten ryhmien puuhastelua.
En osaa sanoa.

Varmasti lisääsntyy, mutta aikaa se ottaa. Osa käyttäjistä ja hankintojen suorittajista tuntuu vielä ajattelevan että ATK = Nixdorff.

Täytyisikö kaikkien kunnan jakamien ohjelmistojen, nettipalvelujen ja tiedostojen olla käytettävissä vapailla ohjelmilla?

Kyllä, kuntalaisia tulee kohdella tasapuolisesti ja vapaiden ohjelmien tiedostomuodot toimivat todennäköisimmin useissa käyttöjärjestelmissä.
Kyllä, jos se on taloudellisesti kannattavaa.
Tietohallinto osaa päättää asiasta paremmin kuin valtuutetut.
En osaa sanoa.

Ilman muuta tulee olla. Julkisia palveluita ei voida sitoa pelksätään maksullisiin ohjelmiin

Oletteko itse halukas edistämään vapaiden ohjelmien ja Linuxin käyttöä kunnassanne?

Kyllä. Tulen tekemään tai tukemaan Linuxin/vapaiden ohjelmien käyttöä edistävän aloitteen, jos tulen valituksi.
Kyllä periaatteessa, mutta tuskin olen aktiivinen asian suhteen.
En koe Linuxin käytön edistämistä mielekkääksi kotikunnassani.

Miksipä ei? Linux ja Open Office tuntuvat kuitenkin pelaavan perustasolla yhteen markkinajohtajan kanssa, joten isompia ongelmia ei pitäisi olla odotettavissa. Yhteensovittaminen on pelkkää hienosäätöä



Vaalikyselyn vastausten pääsivulle.